lauantai 17. tammikuuta 2015

Pätkiskakku

Heippa ystävät! 

Blogi on ollut tauolla, mutta ruoanlaitto ja leivonta eivät todellakaan ole meidän kotona taukoa pitäneet. :) Pikemminkin olen viihtynyt keittiössä vielä enemmän kuin aikaisemmin. 

Blogikirjoituksia on toivottu, joten päivittelen täällä taas. ;) Antakaahan myös kommenttia!

Tällä kertaa jaan teille mitä helpoimman ohjeen, joka on samaan aikaan sekä varma onnistumaan että äärimmäisen maukas. Tässä se tulee: 

Pätkiskakku

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia
4 pätkistä
3 munaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää pätkikset sulaneen rasvan joukkoon.
3. Lisää rasvaan jogurtti, munat ja kuivat aineet.
4. Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan (iso kakku tulee).
5. Paista 175 asteessa noin 45 min.

Kakun voi koristella esim. sulalla valkosuklaalla. 



Tervetuloa seuraamaan keittiökevättäni! Jatkossa juttua mm. siitä, miten perheenjäsenellä todettu keliakia on vaikuttanut ruoanlaittoon ja miten olemme kahden rakkaan ystävän kanssa aloittaneet aktiivisen ohjeiden vaihdon. Pysy siis linjoilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti