keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Piparminttuinen - mitä haluan tältä blogilta?

Ajattelin kertoa teille nyt hieman, mitä oikein haluan tältä blogilta. :) 

Ensinnäkin, rakastan kirjoittamista ja ruoanlaittoa ja nämä kaksi asiaa kun yhteen laittaa, niin aika nopeasti siitä blogi syntyy. ;) Olen opiskelija, joka luonnollisesti kokkaa sellaisella budjetilla ja sellaisilla taidoilla, joita tähän mennessä on elämässä kehittynyt. 

Seurailen paljon muiden leivontablogeja ja haluan jakaa teille itse testaamiani, muiden kehittelemiä ohjeita. Tietysti merkkaan aina asianmukaisesti, kenen ohjeesta on kysymys ja linkitän teille alkuperäiset sivut - tarkoitukseni ei siis missään nimessä ole kopioida vaan ennemminkin tuoda kunniaa heille, jotka ovat hienoja ohjeita kehitelleet. :) 

Haluan siis jakaa teille hyviä reseptilöydöksiä ja myös arvioida niitä! Muistathan, että arviot perustuvat minun makuaistiini ja myös kokkaustaitoihini, jotka voivat hyvänkin ohjeen pilata. ;) Täten kenenkään ei pidä niistä millään tavalla loukkaantua.

Näiden asioiden lisäksi esittelen teille RuokaKlubin toimintaa, joka on perustamani  leivontayhteisö, joka toimii ennenkaikkea perinteisesti etanapostilla. :) Siitä lisää myöhemmin.

Toivon runsasta keskustelua ja kommentointia - laitathan siis rohkeasti kommenttia ja ala vaikka blogini seuraajaksi! :)

Halauksin,

H

2 kommenttia:

  1. Aivan loistava tää sun blogin ilme! Just toi et oot kohdistanu sen tiettyyn kategoriaan on tosi hyvä. Ja ahkeraa päivitystä on aina kiva lukea :) ja noi sun ohjeet saa todellaki veden kielelle!
    Terkuin, susse

    VastaaPoista
  2. Kiitos rohkaisusta! <3 Yritän olla ahkera! :)

    VastaaPoista